Tänään olimme jälleen gööttiporukalla Tampereen Eteläpuistossa kisaamassa, kun TamSK järjesti iltakisat 3.-luokkalaisille. Tarjolla oli siis hyppyrata ja agilityrata, jotka kummatkin tuomaroi Leena Rantamäki-Lahtinen. Kisat alkoivat maxeilla, minit olivat vuorossa viimeisenä eikä arvioidusta rataantutustumisajasta (klo 20:45) oltu myöhässä kuin about tunti...

Paikalla oli siis gööteistä lisäksemme Topi & Stiina, Suti & Riikka sekä Ansa & varakartturi Pasi. Hyppyradalla niin Topi kuin Sutikin viilettivät vauhdikkaasti tehden molemmat nollaradat; ONNEA KAMUT!! Ansalle tuli pari harmittavaa riman pudotusta, mutta muutoin koira kulki vauhdikkaasti. Meidän vuoromme oli luokan (30 koiraa) toiseksi viimeisinä, joten odottelua oli ihan liiankin kanssa...

Siinä odottaessamme tein tarkoituksella Elsalle kiusaa; se joutui katselemaan häkistä kun touhusin muutaman metrin päässä Hetan kanssa. Tiedän kuinka myrkkyä tämä sille on, sillä Hetan agireeneissä, joissa Elsa on aina kehän laidalla häkissä, se on pari kertaa yrittänyt runnoa itsensä väkisellä häkin pinnojen välistä pihalle kyseenalaisin seuraamuksin... Nytkin Elsa piti suden ulvontaansa kun olin hänet sinne häkkiin yksin hylännyt. Mutta ajattelin nyt kokeilla eri vaihtoehtoja ennen suoritustamme, josko joku niistä toimisi ja koira olisi hanskassa kehään astellessammekin...

Noh, nyt ei tuo ainakaan auttanut: Lähtöhässäkkä oli jälleen kerran katastrofaalinen, Elsa alkoi räykyttää heti kun kehänauhojen sisäpuolelle päästiin :-( Minä pölijä sitten hätäilin ja irroitin siltä remmin ihan väärässä kohtaa, eli silloin kun Elsa oli kuumimmillaan. Ehkä se johtuu siitä etten haluaisi tuhrata muiden kisaajien kallisarvoista aikaa tolkuttoman kauan lähdössä taisteluun... Olin päättänyt rataan tutustuessani toimia vaken neuvojen mukaisesti, eli lähteä koiran kanssa yhtäaikaa, koska alussa ei onneksi ollut mitään pitkää hyppysuoraa.

Ekat esteet meni vähän kiikun kaakun räpeltäessä, mutta sitten alkoi kulkea ja pari vaikeaa kohtaa suoritettiin ihan kivasti. Kepeille vienti oli meille paha mutta siitäkin selvittiin, ja eikun vielä viimeiset kolme hyppyä ja virheettä maaliin!! Yliaikaa tuli kyllä 0,85 sekkaa mutta nollahan se silti oli; JESS!

Noh, kun totta puhutaan niin eihän tuosta nollasta osannut täpöillä riemuita koskapa oli taas se jo melkein tavaksi muodostunut alkuhärdelli. Ja semmoiset haukut sain kokeneemmilta konkareilta suorituksemme jälkeen, että tajusin itsekin että tästä on tultava loppu!! Ja eikun miettimään miten toimia ennen agirataa...

Tällä kertaa ennen vuoroamme revitin Elsalla hetken patukkaa (se kyllästyy patuun aika nopeasti) ja otin tokoliikkeitä ja etenkin maahanmenoa ja paikallaan odottamista. Vesipulloa käytin heti jos Elsa alkoi mulle haukkumaan tai muuten sikailemaan; Elsa kun inhoaa vettä niin vaikenee samantein kun tippakin osuu naamalle :-)

Kun tuli meidän vuoromme, kävelin rauhallisin mielin kehään, seisoin Elsan eteen, käskin tämän maahan, irroitin hihnan ja silittelin sitä pienen hetken. Ja mitä ihmettä: Koirahan jäi tönöttämään siihen makuulleen ja kun lähdin kävelemään kohti ensimmäistä estettä, olin koko ajan varuillani että kohta se ampuu sieltä kuin raketti ja singahtaa ekan hypyn yli tahi jyrää sen. Mutta EI!!! Se koira ei hievahtanutkaan, vaan sain kävellä rauhassa ensimmäisen esteen taakse, mistä sitten annoin sille luvan tulla. Elsa oli kuin eri koira kuin ekalla radalla!!

Radalla oli tosi haasteellinen kepeille vienti; 3 hypyn jälkeen - eli kun vauhtia oli kertynyt ihan kiitettävästi - täyskäännös ja kepeille. Onneksi käsiohjaukseni osui nappiin ja Elsa meni oikeaan väliin. Radalla oli myös kaikki kontaktiesteet, jotka kukin meni hyvin. Enpä mainitsekaan mitään muuta puomin kontakteista, ettei siinä tule sitten kohta takapakkia... Puomin jälkeen oli jäljellä 3 estettä, ja itselläni tunne että tämähän menee puhtaasti, joten nyt ei ole varaa mokata lopussa. Ja seurakavereiden hurraamisen kuultuani maalissa tajusin, etä mehän tehtiin nolla!! Kuulutuksista myös kuulin että taisi mennä nipin napin alle ihanneajankin; mahtavaa :-)

USKOMATONTA! Mutta ihmeitäkin siis voi tapahtua. Tuplanolla tietenkin lämmittää mieltä, mutta niitäkin tärkeämpää mulle oli se tokan radan lähtö; se, että luotin itseeni ja päätin että jumantsuikka, tuo koira ei saa enää vedättää mua kuus-nolla tai tästä touhusta ei kohta tuu enää yhtikäs mitään!! (Tämän radan jälkeen reenikaverit tenttasivat että miten mahdoin Elsan huumata ennen lähtöä vai mitä oikein sille tein... ;-)

Lopullinen sijoituksemme hyppiksellä oli 14./30 ja agiradalla 9./31, eli kovatasoisessa seurassa oltiin kun nollia tuli niin paljon :-) (En ainakaan omalta kohdaltani voisi sanoa että radat olivat helppoja, vaikka varmasti monille olivatkin).

Saapas nähdä onko nämä meidän nollat olleet vain älyttömän hyvää tuuria, vai voisiko meillä sittenkin olla mahdollisuus kerätä vielä ne puuttuvat nollat ennen heinäkuun deadlinea... SM-kisoihin ei mahiksia enää ole kun emme kisaa kuin kaksi starttia ennen ilmoaikaa, mutta MM-karsintoihin olis vielä aikaa... ;-)

Sen näkee sitten mitä tuleman pitää, mutta tässä vaiheessa on aiheellista lähettää KIITOKSET kaikille meitä valmentaneille & tukeneille ihmisille ja ERITYISKIITOS Annelle tästä ihanasta sähäkästä gööttipötköstä!! :-D

        Elsa Janakkalassa agirodussa 2006 (Kuva: Irene Vinha)

Muoks: Nyt kun kisojen tulokset ilmestyivät nettiin huomasin ilokseni, että sijoituimme lopulta Friskies Cup -osakilpailussa (2 radan yhteistulos) sijalle 7. Eipä sillä finaalipaikkaa irronnut, mutta olen silti tyytyväinen sijoitukseemme :-)